Kasvua kansainvälistymiselläMarkkinoiden laajentaminen uusiin maihin tai alueille käyttää ponnahduslautana yrityksen nykyistä liiketoimintaa Suomessa ja mahdollisesti jo muilla vakiintuneilla kansainvälisillä markkinoilla. Autan yrityksiä tunnistamaan kansainvälisen toiminnan vaatimat muutokset liiketoimintastrategiassa, kokonaistarjoomassa, erottautumisessa markkinoilla ja asiakasrajapinnan toiminnassa. Lisäksi vastaan tarvittaessa myös käytännön askelista kansainvälisten toimintojen saattamiseksi alkuun tai etabloitumisessa uusiin maihin.
Kansainvälisillä markkinoilla omien erottautumistekijöiden määrittäminen on entistäkin tärkeämpää. Jos yritys ei ole jo nykyisillä markkinoillaan kilpailukykyinen, ei uusilla markkinoilla voi odottaa hyväksyttäviä katteita. Kansainvälisen toiminnan kannattavuus siis kärsii. Siten myynnin ja markkinoinnin toimintareseptien täytyy olla hiottuja jo ennen kansainvälistä laajentumista. Tämän päälle voidaan rakentaa menestyksellinen kansainvälinen laajeneminen, vastaten muun muassa seuraaviin kysymyksiin:
Tilanteesta riippuen toimeksiantojen pääpaino voi olla joko yrityksen kansainvälistymisen edellytysten analysoinnissa ja tarvittavien kyvykkyyksien rakentamisessa tai suoraan toimenpiteissä, joilla luodaan läsnäolo ja kaupallinen menestys uusilla markkinoilla. Näiden taustaksi minulla on mittava kokemus tiukasti kilpailuista kansainvälistä liiketoimista, erityisesti läntisen ja keskisen Euroopan maissa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Lisäksi urani varrella minulle on syntynyt laaja kontaktiverkosto lukuisiin maihin. Nämä kontaktit ovat käytettävissä tarvittaessa valituissa kohdemaissa kattavampaa apua etabloinnin suunnittelussa ja toteuttamisessa. Olen hyväksytty asiantuntija ELY -keskusten yritysten kehittämispalveluihin - näillä saat ELY:n vahvasti subventoiman kokeneen asiantuntijan tukeamaan yrityksen kansainvälistymistä. Voit keskustella kanssani lisää kansainvälisestä laajentumisesta kasvun kiihdyttäjänä. Ota yhteyttä, puhelin 040 559 7010 tai lähetä sähköposti, [email protected] Jaa tämä sivu:
|
Uutta:
Esimerkkejä yrityksistäYrityksen ratkaisujen tunnettuus ja markkina-asema oli useissa keskisen Euroopan maissa heikko ja myyntiä ei ollut. Tilannetta alettiin järjestelmällisesti kohentamaan luomalla vientimoodissa suhteet alueen potentiaalisiin asiakkaisiin, ymmärtämällä näiden odotukset ja luomalla alan vaikuttajiin ja mediaan tiiviit suhteet. Tämän pohjalle luotiin tärkeimpiin maihin paikallinen läsnäolo. Seurauksena yritys nousi alueella yhdeksi johtavista toimittajista ja voitti lukuisia asiakkuuksia hyvällä kannattavuudella.
----------------------------------------------------------------------- Suunniteltaessa etabloitumista uuteen maahan, huomattiin että voimakkaan paikallisen tuen lisäksi potentiaaliset asiakkaat kaipasivat toimittajayrityksen normaalin tarjooman ylittäviä lisäpalveluja. Lähestymistavaksi valittiin oman toiminnan lisärakentamisen sijasta partneroituminen paikallisten yritysten kanssa. Sopivimpien kumppanien valinnan ja yhteistyön hiomisen jälkeen yritys pystyi voittamaan maassa ensimmäiset asiakkuutensa. ---------------------------------------------------------------------- Eräs Euroopan maa oli tunnistettu mahdolliseksi uudeksi markkinaksi teknologiayrityksen tuotteille. Syvempi tutkimus mahdollisuuksista ja tarvittavista toimenpiteistä käynnistettiin kirjoituspöytätutkimuksilla ja vierailuilla kohdemaahan. Näin pystyttiin identifioimaan ja luomaan ensimmäiset kontaktit potentiaalisiin asiakkaisiin ja toimialan paikallisiin vaikuttajiin sekä luomaan kuva kilpailutilanteesta. Maahan palkattiin paikallinen avustaja, joka tutki syvemmin asiakkaiden taustoja ja odotuksia sekä selvitti yksityiskohtaisemmin menestyksellisen toiminnan edellytyksiä. Selvitysten ja analyysien näyttäessä vihreää valoa, maahan perustettiin tytäryhtiö. Lisää tietoa ja näkemyksiä
|